Miten säästää rahaa vaatemenoissa?

Kerrot minulle erittäin hyvätuloisesta pariskunnasta, jonka miehelle raha ei merkitse juuri mitään. 

Ainakaan siinä määrin, että vaatteiden ostoissa tarvitsisi pihistellä.

Mies ei koskaan pese paitojaan, koska ei halua silittää niitä eikä puolisokaan suostu vaatteiden silittämistä tekemään. 

Mies käyttää yhtä paitaa kerran tai kaksi, ja ostaa sitten uuden valkoisen kauluspaidan eräästä kalliimman luokan vaateliikkeestä. (Tiedät kyllä niitä nimeltäkin. Tässä en voi niitä mainita, koska kukaan ei maksa minulle siitä). 

Vaatettahan sitten kertyy kaappeihin. Arvioni mukaan sellaiset 10-15 paitaa kuukaudessa, 50 € kappaleelta. 

Nainen oli miettinyt, että mihin niitä kerran käytettyjä kauluspaitoja sitten tunkisi. Alkuun hän oli jättänyt niitä vaatekeräyslaatikkoon, mutta sitten hän oli saanut idean, että niistähän saa kivoja matonkuteita.

Siellä jossakin niitä 50 euron arvoisia vaatekappaleita kylmästi leikellään matonkuteiksi.

Alan välittömästi miettimään, että minkähän kokoinen mies on kyseessä. Järkytyn "matonkuteeksi" -ajatuksesta. Jossain on mies, joka täyttäisi kuluttamisellaan useankin toisen miehen valkoisten kauluspaitojen tarpeen loppuelämäksi. 

Siellä niitä paitoja kylmästi leikellään matonkuteiksi.

Siksi sinäkin, hyvä lukija, menet "käytettyjen" vaatteiden myymälään ja ostat sieltä kerran päällä pidettyjä vaatteita. 

Niitä myydään vähintään 80-90 % halvemmalla kuin luksusmyymälän vaaterekissä. Ties kuinka moni niitä on "uusien" vaatteiden myymälässäkin kokeillut sovituskopissa, ehkä jopa vienyt kotiin ja palauttanut myöhemmin myyntikelpoisena.

Täysin käyttämätöntä vaatetta on hyvin vaikea löytää edes "uusia" vaatteita myyvistä liikkeistä, paitsi jos teetät tai teet vaatteesi itse. 

Onko uusia vaatteita edes olemassa? Ehkä on vain vähemmän käytettyjä. Kuinka moni ihminen niitä onkaan käpistellyt?

Vielä tiedoksi sinulle, joka pudotat kerran käytettyjä miesten vaatteita sinne vaatekeräyslaatikkoon: Ota yhteyttä sähköpostilla, niin sovitaan siitä, miten voit toimittaa ne suoraan minulle. Jos koko sattuu olemaan kohdallaan (se on siinä M/L kieppeillä).

Lupaan, että menee vaatteet muuhun käyttöön kuin matonkuteeksi.

Osta käytettyjä vaatteita - Säästä rahaa ja vähennä vaatejätettä

  • Voisitko ostaa käytettyjä vaatteita säästääksesi rahaa?
  • Onko uusien vaatteiden hankkiminen juuri nyt tarpeellista?
  • Pitäisikö sinun muuttaa kulutustottumuksiasi?
  • Voisitko uudistaa tai tuunata jo olemassa olevia vaatteitasi vähentääksesi tarvetta ostaa uusia vaatteita?

Ota tästä oma kirjanpitäjä toiminimellesi!

Katso myös