Yksinäinen mies seisoo puutarhan portilla

Asunnon hankkiminen ja vuokraaminen sijoitustarkoituksessa on liiketoimintaa. 

Kuten missä tahansa muussakin liiketoiminnassa, asunnon vuokraamisessa jollekulle on tarkoituksena luoda rahan tuloa.

Minulle on kerrottu liian monia surullisia tarinoita, joissa vuokralainen on "vaikuttanut niin kivalta" ihmiseltä. Asumisesta maksettavia korvauksia, joita vuokraksi kutsutaan, ei ole sen koommin kuulunut. 

Se on toisinaan romahduttanut asunnon omistajan talouden. Monella sijoitusasunnon omistajalla on asunnosta velkaa ja omatkin laskut maksettavana.

Vuokranantaja saattaa olla itsekin jonkin aikaa työttömänä ja vuokratulolla katetaan ihan sitä peruselämistä.

Siksi nyt muutama sana vuokratulon varmistamisesta, jonka eteen kannattaa tehdä muutama ennakoiva toimenpide vuokralaisen valinnassa. Paras mahdollinen tapa varmistaa asunnon säännöllinen vuokratuotto on ongelmien ehkäisy ennen niiden syntymistä.

Seuraavassa muutama käytännössä hyväksi havaittu tapa ehkäistä maksuhaluttoman vuokralaisen päätyminen asuntoosi.

1. Tarkista mahdollisen vuokralaisen luottotiedot - aina

Luottotietojen tarkistaminen maksaa 10-20 euroa

Asuntosi vuokraamisessa on kysymys tuhansien eurojen liiketoimesta. Parin kympin tarkistus on todella alhainen hinta siitä varmuudesta, että et valitse asuntoosi maksukyvytöntä vuokralaista. Tämän tekemättä jättäminen tuo sinulle helposti kuukausien piinan ja yöunien menetyksen.

Jos tarkistuksessa ilmenee että henkilöllä on maksuhäiriömerkintä, älä valitse sellaista vuokralaista ellet harjoita yleistä hyväntekeväisyyttä. 

Mikä auttaa sinua tunnistamaan maksukykyisen ja hyvän vuokralaisen?

Jotkut vuokralaiset haluavat vuokrata asuntosi Kelan maksusitoumuksella. Maksusitoumus ei takaa, että vuokralainen elää asunnossasi rauhallista elämää. 

Pyri löytämään vuokralainen, jolla ei ole mitään merkintöjä missään ja joka maksaa vuokransa omalla kustannuksellaan. Se kertoo asenteesta elämään.

Jos et ehdottomasti halua, tehtäväsi ei ole pelastaa maailmaa antamalla jonkun asua ilmaiseksi tai tuhota asuntosi. Asuntoja on tarjolla muuallakin.

Tässä maassa on lukuisia vuokrataloyhtiöitä ja kaupunkien vuokrataloja, joilla on tuhansia vuokra-asuntoja joista valita. Jos haluat auttaa jotakuta asunnon saamisessa, ohjaa hänet suurien vuokranantajien luo etsimään asuntoa. Sinun ei tarvitse vuokrata asuntoasi epävarmalta tuntuvalle henkilölle.

Joka kerta kun etsin uutta vuokralaista, tulee paikalle se yksi, jolla ei ole rahaa. Hän kertoo aina saman typpisen surullisen tarinan elämästään. Kuuntelen, mutta valitettavasti en voi antaa omaisuuttani sellaisen ihmisen käyttöön, en sen enempää kuin lainaisin rahaakaan satunnaiselle vastaantulijalle.

Toisinaan ihmiset valehtelevat kirkassilmäisesti, jotkut todella uskottavasti. Tarkista kaikki.

2. Varmista vuokralaisehdokkaan henkilöllisyys

Tämä on olennaista. Tarkista henkilöllisyystodistuksesta, että ihminen on sama, jonka luottotiedot tarkistit sosiaaliturvatunnuksen perusteella. Meitä on moneksi, kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. 

Tarkistaminen ei vie kuin minuutin ja sinulla ei ole mitään syytä tuntea itsesi jotenkin noloksi. Edelleenkin kysymys on tuhansista euroista - sinun rahaasi.

Huijarit osaavat usein asiansa. Heiltä löytyy tukuittain selityksiä, miksi ne henkkarit juuri nyt eivät osuneet mukaan. Tässä pelissä on yksinkertaiset säännöt, ei henkilöpapereita - ei nimeä vuokrasopimukseen, ei avaimia. 

3. Pyydä vuokralaiselta vuokravakuus

Tiedätkö kuinka kauan huono vuokralainen minimissään voi asua asunnossa maksamatta vuokraa ennen kuin saat hänet aikaisintaan häädettyä? Hän voi asunnossasi kaksi kuukautta, joskus pidempäänkin.

Se merkitsee sitä, että sinä maksat hänen asumisensa kaksi kuukautta omasta pussistasi, jos hän ei maksa vuokraansa. Maksat sen lisäksi mahdollista lainaa sijoitusasunnostasi. 

Vuokravakuus on vuokralaisen sinulle maksama takuu siitä, että vuokrat tulevat ja asunto pysyy käyttökunnossa. Järkevä vuokravakuus on 2-3 kuukauden vuokra, mutta suurempaakaan summaa ei ole laitonta pyytää. 

Liian suuri vakuus saattaa tosin vaikeuttaa vuokralaisen saamista, joten pyri löytämään tasapaino. 

Mitä jos vuokralaisehdokas sanoo jonkun muun maksavan vuokravakuuden?

Henkilökohtaisesti suhtaudun hyvin varauksellisesti kaikenlaisiin markkinoille ilmaantuneisiin "vuokravakuutuksiin", joita tarjotaan vuokralaisen itse maksaman vakuuden korvikkeeksi. Vuokralaisen suoraan omasta pussistaan maksama vuokravakuus kertoo hänen maksukyvystään ja hyvin hoidetusta taloudesta. 

En pidä myöskään "iskä maksaa vuokravakuuden" - tyyppisistä ratkaisuista. Silloinkaan todellinen vastuu ei ole vuokralaisella, vaan jollakin kolmannella henkilöllä. Asiassa haisee pahasti joka viikonloppuiset viinanhuuruiset kotibileet ja ikuinen taistelu naapureiden kanssa.

Minne ja milloin vuokravakuus maksetaan?

Vuokravakuuden vuokralainen maksaa mieluummin sinulle. Yksi vaihtoehto on tilin avaaminen pankkiin vuokravakuutta varten. Tästä pankki perii yleensä maksun, sen maksaa vuokralainen.

Missään olosuhteissa ikinä, koskaan, älä anna uudelle vuokralaiselle avainta asuntoon ennen kuin olet saanut vuokravakuuden tai pankin kuitin sen maksamisesta asianmukaisesti. Jos vuokralainen sanoo maksavansa huomenna tai ensi viikolla, voit vastata: "Sopii, saat avaimen sitten kun se maksettu." 

Sinulla ei ole minkään valtakunnan velvollisuutta antaa avainta ennen kuin vuokrasopimukseen kirjattu vuokravakuus on maksettu.

Sinä voit menestyä vuokranantajana

Muista aina nämä kolme perustaa asianmukaiselle vuokrasuhteelle. Mukavat vuokralaiset tietävät nämä. Ne vähemmän mukavat saattavat olla erinomaisen tehokkaita näiden kiertämisessä, mutta pysy lujana. 

Olen kuullut liian monia vuokranantajien surullisia tarinoita, tee kaikkesi että sinun asunnon vuokrauksestasi tulee menestystarina.

Kun hallitset perusasiat, asunnon vuokraus on erittäin mielenkiintoista ja tuottoisaa toimintaa. Eräs merkittävä seikka sijoitusasunnon omistamisessa on verotus -lue lisää asuntosijoittajan verovähennyksistä.

[Tämä postaus ei ole suositus sijoitusasunnon hankkimiseen eivätkä artikkelin näkemykset estä kaikkia mahdollisia ongelmia asunnon vuokrauksessa. Asuntosijoittaminen ei sovi kaikille, mutta se on kiinnostava vaihtoehto]

Katso lisää asunnoista & vuokraamisesta