Oletko jo tutustunut toiminimesi ennakkoverojesi määrään vuodelle 2026?
Tuntuuko sinusta, että joudut verottajan ennakkoveropäätöksen mukaan maksamaan oudosti enemmän veroja lähiaikoina?
Tunne ammatinharjoittajan ennakkoveroistasi saattaa olla oikea.
Ennakkoverot perustuvat verohallinnon arvioon yritystoimintasi tuloista. Kukaan ei todellisuudessa vielä tiedä etukäteen, paljonko tulet tienaamaan jonakin vuonna.
Ennakkoveron määrään voivat yritystoiminnan tuloksen lisäksi vaikuttaa myös muut vuoden tulosi ja vähennyksesi, kuten palkkatulot tai starttiraha.
Haluatko ensin kokonaiskuvan? Lue myös toiminimen verotus – selkeä opas.
Arvioidessaan yritystoimintasi ennakkoverojen määrää verottaja käyttää tavallisesti vuoden 2024 tulotasoasi
Verottaja ei tiedä yritystoimintasi toteutuneita tulotasojasi ennen kuin olet jättänyt elinkeinonharjoittajan veroilmoituksen.
Vuoden 2026 alkuperäinen ennakkovero perustuu yleensä viimeksi päättyneen verotuksen tietoihin eli tavallisesti vuoden 2024 verotukseen. Jos olet kuitenkin muuttanut ennakkoveroasi aiemmin, Verohallinto voi käyttää myös muutoslaskennan tietoja. Uudella yrittäjällä ennakkovero perustuu yrittäjän omaan arvioon.
Toisin sanoen verohallinto joutuu tavanomaisesti arvioimaan toiminimesi ennakkoverosi määrän enemmän tai vähemmän "musta tuntuu" -pohjalta.
Vuoden 2026 arvioissaan ennakkoverojen määrästä verottaja saattaa korottaa verovuoden 2024 toteutuneita tulojasi ja laskee korotetusta summasta verojesi määrän.
Sen todennäköisyys, että verotettava toiminimesi tulo olisi oikeasti eurolleen verottajan arvion mukainen, on hyvin pieni. Varsinkin olosuhteissa, joissa tulosi saattavat olla huomattavasti alhaisemmat.
Näin tarkistat ennakkoverosi heinä-elokuussa
- Katso kirjanpidosta vuoden tähänastinen tulos.
- Arvioi loppuvuoden myynti ja kulut.
- Lisää arvioon muut henkilökohtaiset tulosi ja vähennyksesi.
- Vertaa tulosta OmaVerossa näkyvään ennakkoveron perusteeseen.
- Hae muutosta, jos ero on olennainen.
Pystyt todennäköisesti itse arvioimaan toiminimesi liiketoiminnan tuloksen paremmin kuin verottaja.
Muutoshakemuksen tekeminen OmaVerossa vie usein vain noin kymmenen minuuttia. Verohallinnon ilmoittama käsittelyaika on yleensä 1–3 arkipäivää.
Älä pienennä maksua omin päin. Jos ennakkovero on liian suuri, hae ensin muutosta OmaVerossa ja maksa uuden päätöksen mukaisesti.
Tarvitsetko apua oman toiminimesi tilanteeseen?
Tarjoan henkilökohtaista kirjanpitoa ja veroneuvontaa Suomeen rekisteröidyille toiminimiyrittäjille. Voit toimittaa aineiston sähköisesti tai paperilla ja vastaan viesteihin yleensä 48 tunnin kuluessa arkipäivisin.
Katso henkilökohtainen kirjanpito- ja veroneuvontapalvelu →
