Tämä tarina kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun salainen järjestely joutuu viimein nimeämään hyötyjänsä. Tililaatikko on auki, paine nousee ja joku huoneessa on kerännyt maksut. Valitettavasti hän on tuonut mukanaan kukkia.
Lue edelliset osat
- 1/6: Pimittäjät luulivat pitävänsä salaisen kokouksen — kunnes rakennus alkoi tarkistaa kuitteja
- 2/6: Rotta ryhtyy toimintaan Pimittäjien salaisessa kokouksessa
- 3/6: Salainen kokous tekee rotasta puheenjohtajan — ja sitten paine alkaa nousta
Tililaatikko oli vihdoin kokonaan auki.
Se oli pettymys kaikille, jotka olivat toivoneet sieltä löytyvän vain rahaa.
Raha olisi ollut yksinkertaista. Raha olisi voitu palauttaa, piilottaa, jakaa uudelleen, nimetä vahingossa löytyneeksi kassavirran sivutuotteeksi tai tarjota Vladimirille sellaisella ilmeellä, jolla typerät ihmiset yrittivät ostaa pois luonnonilmiöitä.
Mutta laatikossa oli paperia.
Paljon pahempaa.
Hopeisella varismerkillä suljettu karttaputki makasi jo pöydällä. Sen alta löytyi kapea, vahattu vihko, jonka kannessa luki kultakirjaimin:
HYÖTYJÄLUETTELO
EI LUETTAVAKSI ÄÄNEEN
Samettiverhon takana paineensäädin oli avannut ensimmäisen venttiilinsä.
Se ei vielä purkanut painetta.
Mutta se oli lakannut odottamasta.
Vladimir nosti vihkon.
Pimittäjät katsoivat sitä kuin se olisi alkanut hengittää.
Rotta, joka toimi yhä hätävaliokunnan puheenjohtajana, istui tililaatikon kannella ja nuoli tomusokeria käpälistään. Sen vieressä oli puolikas lukkokeksi, punainen langanpätkä ja se vakava hallinnollinen arvovalta, jonka voi saavuttaa vain vahingossa.
Tulostusaukko raksutti.
ASIALISTAN KOHTA 4: HYÖTYJÄT.
Kärppä nosti kätensä.
”Menettelytapahuomautus.”
Vladimir katsoi häntä.
Kärppä laski kättään hieman, mutta ei tarpeeksi.
”Luetteloa ei ole tarkoitettu luettavaksi ääneen.”
Tulostusaukko raksutti uudelleen.
EI LUETTAVAKSI ÄÄNEEN ON LUETTU ÄÄNEEN.
Kärppä avasi suunsa.
Sulki sen.
Pimittäjänainen sanoi hiljaa:
”Jatka.”
”Minä?” kärppä kysyi.
”Sinulla on paras kokousääni.”
”Kiitos.”
”Se ei ollut kohteliaisuus.”
Kärppä otti vihkon Vladimirilta varovasti, aivan kuin pelkäisi sen purevan. Rotta nojautui eteenpäin ja nuuhkaisi kantta.
PUHEENJOHTAJA VALVOO LUKEMISTA.
”Se ei osaa lukea”, kärppä mutisi.
Rotta katsoi häntä.
PUHEENJOHTAJAN LUKUTAITO EI OLE ASIALISTALLA.
Vladimirin suupieli nytkähti.
Kärppä nielaisi ja avasi vihkon ensimmäiseltä sivulta.
”Ensimmäinen hyötyjä”, hän luki, ”Pimittäjien alavirran reittikassa.”
Vladimir sanoi:
”Te.”
”Ei yksinomaan me.”
TE, MUTTA EI YKSINOMAAN.
Kärppä sulki silmänsä.
”Voisiko se olla vähemmän tuhoisa?”
EI.
Pimittäjänainen nojasi pöydän reunaan. Paineensäädin sihisi hänen vieressään. Sen punainen ura oli kuuma, mutta ei vielä purkamispisteessä.
Se odotti, kuten hyvät koneet odottavat: ilman kärsivällisyyttä, mutta täsmällisesti.
”Seuraava”, Vladimir sanoi.
Kärppä luki:
”Toinen hyötyjä: Tilapäinen painejaosto.”
Vladimir katsoi ympärilleen.
”Keitä?”
Kärppä suoristui.
”Tilapäinen painejaosto oli tekninen koordinointielin.”
Tulostusaukko raksutti.
TEKNINEN KOORDINOINTIELIN TARKOITTAA USEIN HENKILÖITÄ, JOTKA EIVÄT HALUA ISTUA SAMASSA HUONEESSA.
Yksi vartijoista kuiskasi:
”Aika hyvä määritelmä.”
Pimittäjänainen katsoi häntä.
Vartija lisäsi nopeasti:
”Hylkään oman huomioni.”
HUOMIO SÄILYTETTY.
Kärppä käänsi sivua liian nopeasti ja sai paperin reunasta viillon sormeensa.
Hän katsoi pientä veripisaraa loukkaantuneena.
Rotta nousi takajaloilleen kiinnostuneena.
”Ei”, kärppä sanoi. ”Tämä ei ole eväs.”
VERI EI OLE TARJOILU.
”Kiitos”, kärppä sanoi seinälle ja näytti heti katuvan sitä.
Vladimir napautti vihkoa.
”Seuraava.”
Kärppä hengitti sisään.
”Kolmas hyötyjä: Nauku Enterprisesin alihankintakuljetukset.”
Huone jäykistyi.
Ei siksi, että nimi olisi ollut yllätys.
Vaan siksi, että yllätys oli nyt kirjoitettu sellaisella musteella, joka ei osannut hävetä.
Pimittäjänainen sanoi heti:
”Ei suora hyötyjä.”
Tulostusaukko raksutti.
EI SUORA HYÖTYJÄ ON HYÖTYJÄ, JOKA SEISOO MUTKAN TAKANA.
Kärppä kuiskasi:
”Voiko se tehdä kielikuvia?”
Pimittäjänainen sanoi:
”Älä rohkaise sitä.”
Vladimir katsoi nimeä.
”Saila ei tilannut tätä.”
”Ei”, nainen sanoi.
”Mutta hänen kuljetuksensa voittivat.”
”Mahdollisesti.”
Paineensäädin naksui.
MAHDOLLISESTI EI RIITÄ, KUN ILMA VÄHENEE.
Nainen kiristi leukansa.
”Kyllä. Hänen kuljetuksensa voittivat.”
Säädin jäähtyi niin vähän, että vain Vladimir huomasi sen.
”Seuraava.”
Kärppä siirsi sormeaan alas riville ja muuttui samalla hitaasti väriltään paperiksi.
”Neljäs hyötyjä: Varispään rahoituspiirin vakuusluokka B.”
Yksi kirjanpitäjistä teki käsillään vaistonvaraisen eleen, jolla suojellaan kirjanpitoa tuomiopäivältä.
Vladimir katsoi häntä.
Kirjanpitäjä sanoi nopeasti:
”Vakuusluokka B ei ole välttämättä omistus.”
”Selitä.”
”Se tarkoittaa, että odotettu reittitulo on asetettu takaamaan erillistä lainajärjestelyä.”
Vladimir katsoi häntä edelleen.
Kirjanpitäjä hikoili rivakammin.
”Eli joku lainasi rahaa sen varaan, että köyhät maksavat myöhemmin hengittämisestä tunnelissa.”
Tulostusaukko raksutti.
SELITYS PARANI.
Kärppä kuiskasi:
”Se kehui häntä.”
”Ei”, Vladimir sanoi. ”Käytti.”
Kirjanpitäjä näytti siltä kuin olisi mieluummin tullut kehutuksi.
Pimittäjänainen nosti kätensä.
”Varispää itse ei välttämättä tiennyt yksityiskohtia.”
”Välttämättä”, Vladimir toisti.
Se oli hyvin pieni sana.
Huoneessa se painoi paljon.
VÄLTTÄMÄTTÄ ON SUOJASANA.
SUOJASANA EI OLE POISTUMISTIE.
Rotta nyökkäsi.
Tai ehkä se vain nielaisi keksinmurun.
PUHEENJOHTAJA HYVÄKSYY.
Kärppä löi vihkon reunalla kevyesti pöytää.
”Se ei voi hyväksyä ruoansulatuksella.”
VOI, JOS KUKAAN EI MÄÄRITELLYT HYVÄKSYNTÄÄ TARKEMMIN.
Kärppä katsoi Pimittäjänaista.
”Tämän vuoksi halusin sääntöihin liitteen eläimistä.”
”Sinä halusit liitteen eläimistä siksi, että kerran lokki vei pöytäkirjan.”
”Se oli vihamielinen teko.”
”Se oli kalaöljyllä kirjoitettu.”
Vladimir nosti hitaasti katseensa.
Molemmat vaikenivat.
Paineensäädin sihisi.
”Seuraava”, hän sanoi.
Kärppä luki viidennen rivin:
”Rekisterin alavalvontaosaston kolmas varakirjuri.”
Kaikki katsoivat heti muualle.
Tämä oli paljon paljastavampaa kuin jos joku olisi huutanut.
Vladimir huomasi sen.
Rotta huomasi sen.
Tulostusaukko raksutti tavallista pidempään.
YHTEINEN KATSEEN VÄLTTELY MERKITTY.
Kärppä luki kiireesti:
”Kirjuri ei ole nimetty.”
NIMEÄMÄTÖN KIRJURI EI OLE KIRJURI.
SE ON AUKKO, JOLLA ON KYNÄ.
Vladimir katsoi Pimittäjänaista.
”Kuka käytti aukkoa?”
Nainen ei vastannut heti.
Säädin antoi hänen miettiä kahden naksahduksen verran.
Kolmannen kohdalla Vladimir laski kämmenensä pöydälle.
Puupinta taipui.
”Nimi.”
”Ei nimeä”, nainen sanoi.
Vladimirin silmät tummuivat.
Hän jatkoi nopeasti:
”Tehtävätunnus. Kirjuri vaihtui, mutta leima pysyi. Maksut kulkivat tunnisteen kautta.”
”Kuka haki leiman?”
Kärppä kuiskasi:
”Tämä kohta olisi hyvä käsitellä suljetussa—”
KOKOUS ON JO SULJETTU.
OVET LUKOSSA.
Kärppä istui alas.
Pimittäjänainen sanoi:
”Harmaa Henkilö.”
Hiljaisuus.
Vladimir tuijotti häntä.
”Ei nimi.”
”Tiedän.”
Tulostusaukko raksutti.
HARMAA HENKILÖ EI OLE NIMI.
HARMAA HENKILÖ ON TAPA VÄLTTÄÄ NIMEN KÄYTTÖÄ.
Rotta raapi korvaansa.
PUHEENJOHTAJA PITÄÄ NIMEÄ HUONONA.
Kärppä näytti hetken siltä, että hän aikoi puolustaa Harmaata Henkilöä nimenä.
Sitten hän päätti elää.
Pimittäjänainen jatkoi.
”Harmaa Henkilö keräsi käyttöoikeudet. Hänellä oli satamalupa, Rekisterin huoltotunnus ja pääsy Varispään vakuuspapereihin. Me emme tavanneet häntä nimellä.”
”Missä?”
”Vanhan vesitornin alla. Yölinja kolmen laiturilla.”
Tulostusaukko raksutti.
SIJAINTI TUNNISTETTU.
JATKOTOIMI MAHDOLLINEN.
Vladimir napautti hyötyjäluetteloa.
”Ei vielä.”
Tulostusaukko jäi odottamaan.
Kärppä tuijotti häntä kauhuissaan.
”Sinä käskit sitä.”
Vladimir ei katsonut häneen.
”Muistutin.”
Kukaan ei kysynyt, ketä.
Vladimir osoitti vihkoa.
”Loppu.”
Kärppä katsoi viimeistä riviä.
Hänen kasvoilleen tuli ilme, joka oli sekä helpottunut että tuomittu. Se oli kirjanpitäjän ilme, silloin kun summa täsmää väärästä syystä.
”Kuudes hyötyjä”, hän sanoi. ”Nimeämätön ylläpito-oikeuden haltija.”
Tulostusaukko raksutti välittömästi.
NIMEÄMÄTÖN ON TÄSSÄ LUETTELOSSA TOISTUVA SAIRAUS.
Kirjanpitäjä kukkakimpun kanssa kuiskasi:
”Tuo on melkein kaunista.”
Pimittäjänainen katsoi häntä.
Hän lisäsi:
”Kamalaa. Tarkoitin kamalaa.”
Vladimir ei liikkunut.
”Kuka haltija?”
Kärppä sulki vihkon.
”Ei kirjattu.”
Vladimir otti yhden askeleen lähemmäs.
Kärppä avasi vihkon uudelleen.
”Ei selvästi kirjattu.”
Toinen askel.
”Ei kokonaan selvästi kirjattu.”
Rotta nousi tililaatikon päällä seisomaan.
PUHEENJOHTAJA HAVAITSEE VIIVYTTELYÄ.
Kärppä päästi pienen epätoivoisen äänen.
”Sivun takana on merkintä.”
”Lue.”
”Se on lyhenne.”
”Lue.”
Kärppä käänsi sivun ympäri.
Takakannessa, melkein nahkaan painuneena, oli pieni musta mustemerkintä:
K.H. / HENGITYSMAKSUJEN KERÄÄJÄ
Merkinnän vieressä oli ohut musta rengasleima.
Melkein kulunut.
Huone pysyi hiljaa.
Liian hiljaa.
Vladimir katsoi merkintää.
”K.H.”
Kärppä sanoi:
”Se voi tarkoittaa kansalais-huoltoa.”
EI VOI.
”Korjaavaa hallintaa?”
EI.
”Keskitettyä hengitys—”
KESKEYTYS: EI.
Kärppä sulki suunsa niin nopeasti, että hampaat naksahtivat.
Vladimir katsoi Pimittäjänaista.
”Kuka?”
Hänen kasvonsa olivat hyvin tyynet.
Se oli huono merkki.
”Kerääjä”, hän sanoi.
”Sen jo tiesimme.”
”Ei nimi. Rooli.”
”Rooli ei kanna laatikkoa.”
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Pimittäjänainen näytti aidosti väsyneeltä.
”Kantaa, jos roolia vaihdetaan käsien mukana.”
Vladimir katsoi huoneessa olevia käsiä.
Hansikkaita. Mustetta. Hikeä. Sormuksia. Keksimuruja.
Yksi vartija työnsi omat kätensä hitaasti selkänsä taakse.
KÄDET MERKITTY.
Kärppä kuiskasi:
”Se merkitsee nyt kädet.”
Pimittäjänainen sanoi:
”K.H. ei ole yksi ihminen. Se tarkoittaa kokouksen paikallista kerääjää. Jokaisessa kokouksessa joku nimetään, mutta nimeä ei kirjata. Paikallinen kerääjä ottaa maksut, siirtää osuudet ja palauttaa laatikon.”
Vladimirin katse siirtyi hitaasti ympäri pöytää.
”Joku tässä huoneessa.”
Paineensäädin naksui.
HENGITYSMAKSUJEN PAIKALLINEN KERÄÄJÄ ON JO HUONEESSA.
Se oli ensimmäinen täysin puhdas lause koko iltana.
Siksi se oli pahin.
Kaikki katsoivat kaikkia.
Paitsi rotta.
Rotta katsoi tarjotinta.
Vladimir ei katsonut tarjotinta.
Hän katsoi keksimuruja.
Niitä oli pöydällä, tililaatikon kannella, vihkon vieressä, kärpän hihansuulla, yhden vartijan takissa ja Pimittäjänaisen hansikkaalla.
Mutta vain yhden henkilön vasemman käden kolmannessa sormessa tomusokeri oli sekoittunut musteeseen ja muodostanut ohuen mustan renkaan.
Samanlaisen kuin vihkon takakannessa.
Vladimir katsoi kirjanpitäjää, jolla oli kukkakimppu.
Kirjanpitäjä katsoi takaisin.
Hyvin hitaasti hän laski kukat pöydälle.
Kärppä kuiskasi:
”Ei.”
KIELTO EI VAIKUTA TODENNÄKÖISYYTEEN.
Kirjanpitäjä sanoi:
”Minä vain pidin kirjaa.”
Vladimirin ääni oli matala.
”Ja keräsit.”
”Väliaikaisesti.”
VÄLIAIKAINEN RIKOS ON SILTI RIKOS.
Kirjanpitäjä vavahti.
Pimittäjänainen katsoi häntä.
Ei yllättyneenä.
Pettyneenä, mutta ei yllättyneenä.
Se oli paljon rumempaa.
”Kuinka paljon?” hän kysyi.
Kirjanpitäjä ei vastannut.
Rotta hyppäsi tililaatikolta pöydälle, käveli vihkon yli ja pysähtyi kirjanpitäjän kukkakimpun eteen.
Se työnsi kuononsa kuihtuneiden kukkien väliin ja veti esiin pienen messinkisen avainrenkaan.
Renkaassa oli kaksi avainta.
Toinen oli pitkä ja raskas.
Toinen pieni ja litteä.
Kärppä peitti suunsa.
”Kukkakimpussa?”
Kirjanpitäjä kuiskasi:
”Se oli huomaamaton.”
Vladimir katsoi kuolleita kukkia, samettiverhoja, lukkokeksejä ja rikollisia, jotka olivat yrittäneet naamioida hengitysveron kokousmukavuudeksi.
”Ette ymmärrä huomaamatonta.”
HUOMAAMATTOMUUS HYLÄTTY.
Rotta pudotti avainrenkaan Vladimirin eteen.
PUHEENJOHTAJA ESITTÄÄ TOIMIVAA LUOVUTUSTA.
Vladimir otti suuremman avaimen.
Rotta nappasi pienemmän takaisin ennen kuin kukaan ehti vastustaa ja työnsi sen poskeensa.
Kärppä osoitti sitä.
”Ottiko se juuri todistusaineistoa?”
PUHEENJOHTAJA SÄILYTTÄÄ VARA-AVAINTA.
”Mihin tarkoitukseen?”
Rotta pureskeli.
TARKOITUS TÄSMENTYY TARVITTAESSA.
Kärppä painoi sormensa nenänvarrelleen.
”Tietenkin.”
Paineensäädin sihahti.
Tällä kertaa sihahduksessa oli suunta.
Ei ulos.
Alas.
Lavalaudoituksen alta kuului vanhan salvan naksahdus.
Sitten toinen.
Sitten kolmas.
Jokin huoltoreitti, jota ei ollut tarkoitettu ihmisille eikä varsinkaan kokouksille, oli saanut käskyn herätä.
Kärppä katsoi lattiaa.
”Onko tuo poistumistie?”
EI.
SE ON TILITYSREITTI.
Vladimir nosti suuren messinkisen avaimen.
”Hyvä.”
Pimittäjänainen sanoi:
”Miksi hyvä?”
Vladimir katsoi tililaatikkoa, hyötyjäluetteloa ja kirjanpitäjää, joka oli yhtäkkiä lakannut näyttämästä kukkakimpun arvoiselta.
”Koska raha meni jonnekin.”
Hän työnsi avaimen lattialuukun lukkoon.
Salpa liikahti.
Rotta nappasi viimeisen lukkokeksin ja juoksi luukun viereen.
Vladimir katsoi kirjanpitäjää.
”Kerääjä ensin.”
Kirjanpitäjä kalpeni.
”Minne?”
Lattian alta kuului veden, putkien ja kaukana kulkevien veneiden ääni.
Ja jokin muu.
Kolikkojen kilinä.
Tulostusaukko raksutti vielä kerran.
SEURAAVA VAIHE: TILITYS.
Vladimirin hymy oli pieni.
”Sinne, missä hengitysrahaa säilytetään.”
Loppukommentit
Hyötyjät on nyt nimetty, mutta nimet eivät ratkaisseet mitään. Ne avasivat uusia reittejä.
Yksi niistä johtaa Nauku Enterprisesin kuljetuksiin. Toinen Varispään rahoituskuvioihin. Kolmas Rekisterin kirjuriin, jonka nimi vaihtui, mutta leima ei. Harmaa Henkilö odottaa jossain vesitornin alla, eikä lopullista rahojen vastaanottajaa ole vieläkään tunnistettu.
Vladimirilla on nyt paikallinen kerääjä, avain ja tilitysreitti, joka on rakennettu kolikoille eikä ihmisille.
Seuraavassa osassa käy ilmi, mitä tapahtuu, kun totuus yrittää seurata rahaa samaa reittiä kuin kiristetyt rahat.
Höyrypihlajassa salaliitto ei lopu.
Se vain muuttuu paremmin dokumentoiduksi.