Tämä tarina kertoo siitä, miten kaikki menee suunnitelmien mukaan. Mutta juuri se on ongelma.
Pentti Varispää, Höyrypihlajan rautainen herrasmies, oli varis ja kaupungin luotetuimpia rahoittajia.Hän oli mustasulkainen, moitteettomasti pukeutunut, hopeamonokkelin takaa kaikkea mittaava pankkiiri, jonka vaikutus kulki lainojen, vakuutusten, omistusten ja hiljaisten riippuvuuksien kautta. Hän ei korottanut ääntään, koska koronkorko teki sen hänen puolestaan.
Pentti Varispää ei koskaan jättänyt veroja maksamatta.
Se olisi ollut rahvaanomaista, tökeröä ja ennen kaikkea helposti todistettavaa.
Sen sijaan hän istui toimistossaan, mustat sulat kiiltäen kuin vastaleimatun kuolintodistuksen reunus, hopeinen monokkeli himmeässä kaasulampun valossa. Siellä hän siirteli velkoja, omistuksia, vastuita ja tuottoja eri kansioihin.
Katso lisää Höyrypihlajan tarinoita.
Ei salatakseen niitä. Ei tietenkään.
Vaan antaakseen jokaiselle oman arvokkaan, erillisen, juridisesti hengittävän elämänsä.
Velka sai kasvaa yhdessä mapissa. Omistus ikääntyi toisessa. Vastuu muutti kolmannen kansion kautta neljänteen, jossa se menetti sukunimensä ja alkoi esiintyä vain nimikkeellä siirtyvä velvoite.
Tuotto puolestaan oli niin hienovaraisesti jaksotettu, ettei se enää saapunut minnekään, vaan ainoastaan lähestyi.
Pentti ei väärentänyt numeroita.
Hän piti sellaista moukkamaisena.
Hän vain opetti ne käyttämään sivusisäänkäyntejä.
Tämä sopi hänen luonteeseensa erinomaisesti.
Pentti vaikutti maailmaan lainojen, vakuutusten, panttien ja riippuvuuksien kautta. Hän ei koskaan uhannut ketään suoraan. Se olisi ollut epäkohteliasta, ja epäkohteliaisuus jätti huonolaatuisia kuitteja.
Kun Verorakennelman virkamiehet viimein saapuivat hänen ovelleen, Pentti otti heidät vastaan henkilökohtaisesti.
Se oli ensimmäinen huono merkki.
Toinen oli tee.
Kolmas oli se, että teekannu oli jo valmiiksi asetettu kolmen tilikirjan viereen, aivan kuin tarjoilu olisi ollut osa todistusaineistoa.
Pentti avasi ensimmäisen kirjan.
Siinä hänen varansa oli sidottu tuleviin korjauksiin, joista osa oli välttämättömiä, osa ennakoivia ja osa sellaisia, joiden tarpeellisuuden kaupunki voisi vahvistaa heti kun se muistaisi rikkoutuneensa.
Hän avasi toisen kirjan.
Siinä samat varat olivat vakuudellista hiljaisuutta.
Nuorempi virkamies teki virheen ja kysyi, mitä se tarkoitti.
Pentti katsoi häntä lempeästi.
“Se tarkoittaa, että hiljaisuus on turvattu.”
Vanhempi virkamies kirjoitti muistiin: ei kysytä uudelleen.
Kolmannessa kirjassa varat olivat pelkkiä siirtyviä velvoitteita, joita ei voinut verottaa ennen kuin kaupunki itse muistaisi, kenelle ne olivat siirtyneet, miksi ja oliko siirtyminen tapahtunut oikeudellisesti vai vain erittäin vakuuttavasti.
Kaikki kolme versiota olivat erikseen tarkasteltuna moitteettomia.
Yhdessä ne olivat mahdottomia.
Pentti piti juuri tästä kohdasta. Se oli kuin musiikkia, jos musiikki olisi laadittu vastuun välttämiseksi ja soitettu kuivalla mustekynällä.
Kuuden tunnin ja kahden minuutin kuluttua virkamiehet poistuivat.
He olivat väsyneitä, hieman nöyryytettyjä ja jollain epämääräisellä tavalla taloudellisesti varautuneempia kuin saapuessaan.
Kummankin taskussa oli täysin asianmukainen kuitti, jonka perusteella heidän käyntinsä oli ollut sekä suoritettu, peruttu että siirretty myöhempään tarkastukseen.
Pentti jäi yksin.
Hän sulki viimeisen tilikirjan. Monokkeli välähti. Kaasulamppu sihisi kuin pieni virallinen paheksunta.
Sitten hän salli itselleen ohuen, lähes surullisen hymyn.
Hän oli taas välttänyt verot tehokkaasti.
Tai tarkemmin sanottuna: hän oli "maksanut" ne sellaisessa muodossa, ettei edes vero tiennyt olevansa vero.
Ja kuten aina, hän oli maksanut siitä paljon enemmän kuin rahassa voi mitata.