Auringon laskiessa korkeiden savupiippujen taakse ja ilmalaivojen lipuessa laiskasti taivaalla, Höyrypihlajan kadut hehkuivat kaasulamppujen lämpimässä, värisevässä valossa.
Vilkkaan kaupungin rytmi muuttui hiljalleen yöksi, jolloin varjot pitenivät ja koneiden humina hiljeni pehmeäksi kuiskaukseksi.
Yhdellä näistä pimenevistä kaduista seisoi Vilhelm Vaaranen, ovela ja tarkkanäköinen verovirkailija, katselemassa mietteliäänä komeaa asuntoaan.
Tämä viktoriaanisen arkkitehtuurin mestariteos, jota koristivat monimutkaiset messinkikoristeet, oli ollut hänen kotinsa monien vuosien ajan.
Mutta tänä iltana hänen vieressään seisoi näkyvästi käsinmaalattu kyltti: "Myytävänä."
Vilhelm, aina neuvokas kauppamies, oli päättänyt myydä asuntonsa itse ilman kiinteistönvälittäjiä säilyttääkseen täyden hallinnan asuntonsa myynnissä itsellään ja maksimoidakseen voittonsa.
Hänen seisoessaan siinä ja suoristellessaan näyttävää viininpunaista pukuaan, Vilhelmin mielessä pyöri laskelmia ja strategioita.
Satunnaisen ohikulkijan huomion kiinnitti muukin kuin hänen näyttävä ulkoasunsa.
Hänen silmänsä, normaalisti terävät ja laskelmoivat, olivat epätavallisen karmiininsävyiset.
Äskettäinen muutos, joka toi hänen katseeseensa häiritsevää intensiteettiä – väliaikainen vaikutus hänen lyhyestä altistumisestaan voimakkaalle esineelle, jota kutsuttiin nimellä Hehkurubiini.
Hehkurubiini, säteilevä karmiininsävyinen rubiini, oli viisauden, tasapainon ja äärimmäisen voiman symboli.
Se tarjosi suojelua ja parantumista, torjuen Sammalruton korruptoivaa vaikutusta.
Vilhelm oli joutunut kosketuksiin tämän artefaktin kanssa erään salaisen seikkailunsa aikana.
Vaikka se oli tilapäisesti parantanut hänen ajattelukykyään, se oli myös joksikin aikaa jättänyt hänen silmänsä hehkumaan samalla karmiininsävyisellä hehkulla kuin Hehkurubiini itse.
Juuri silloin eräs ohikulkija hidasti vauhtiaan, kiinnostuneena kyltistä.
Se oli Jasperi Kojeenkivi, aina utelias ja neuvokas hilleri. Jasperin silmät kipinöivät kepposista hänen lähestyessään Vilhelmiä.
"Vilhelm! Mikä tuo sinut tänne tähän aikaan, myymään paikkaasi?" Jasperi kysyi, ääneen sekoittui aitoa uteliaisuutta ja leikkisää kiusoittelua.
Vilhelm väläytti viekkaan hymyn, vaikka hänen karmiininsävyiset silmänsä hieman lisäsivätkin ilmeen kammottavuutta.
"Ah, Jasperi. Aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Päätin, että on aika siirtyä uusiin seikkailuihin. Tämä asunto on palvellut minua hyvin, mutta nyt on tiedossa on uusia mahdollisuuksia."
Jasperi kumartui lähemmäs, hänen kiinnostuksensa herätessä. "Mahdollisuuksia? Millaisia mahdollisuuksia?"
Vilhelmin silmien välähdykseen sekoittui jännitystä ja salaperäisyyttä, karmiininsävyn antaessa niille lähes ylimaallisen vaikutelman.
"Sanotaan nyt vaikka niin, että kaupungin kaupallisen alueen sydämessä on tiettyjä kiinteistöjä, jotka voivat olla erittäin tuottoisia, jos tietää, miten markkinoita voi hyödyntää. Mutta ensin minun täytyy myydä tämä paikka."
Heidän puhuessaan toinen hahmo ilmestyi varjoista.
Se oli Saila von Nauku, Nauku Enterprisesin puoleensavetävä johtaja. Hänen smaragdinvihreät silmänsä loistivat uteliaisuudesta hänen lähestyessään kaksikkoa.
"Vilhelm, Jasperi," Saila tervehti, hänen äänensä oli pehmeä ja itsevarma. "En voinut olla huomaamatta kylttiä. Oletko myymässä asuntoasi, Vilhelm?"
Vilhelm nyökkäsi, hänen lisätessään viehätysvoimaansa. "Kyllä, Saila. Sillä on erinomainen sijainti, kuten hyvin tiedät. Täydellinen asuinpaikka kenelle tahansa, joka haluaa asettua Höyrypihlajaan."
Sailan kiinnostus oli aitoa, vaikka hän ei voinut olla huomaamatta Vilhelmin silmien epätavallista väriä. "Mitä pyydät siitä?"
Vilhelm viittasi suureellisesti rakennukseen takanaan. "Kyse ei ole vain hinnasta, Saila. Tämä asunto on täynnä historiaa ja eleganssia. Se on nähnyt joitakin Höyrypihlajan mielenkiintoisimpia tapahtumia. Keksijöiden killan salaisista kokouksista aina näennäisen hiljaisiin Höyrypihlajan iltoihin."
Saila hymyili tietävästi, hänen katseensa viipyillessä Vilhelmin silmissä. "Ah, myyt tarinaa yhtä paljon kuin kiinteistöä. Aina yhtä ovela, Vilhelm."
Silloin ohitse kulki jänisperhe, perheen lasten kurkistellessa uteliaina kylttiä.
Elli Hyppänen, "Hyppäsen Expeditionsin" perustaja ja matriarkka, pysähtyi kuuntelemaan.
"Vilhelm, myytkö asuntoasi?" Elli kysyi, hänen äänestään kuulsi aito yllätys. "Miksi nyt?"
Nyt Vilhelm käänsi viehätysvoimansa Elliin, hänen karmiininsävyisten silmiensä lisätessä salaperäisyyttä.
"Elli, mukava nähdä sinua. On aika uudelle luvulle. Tämä paikka ansaitsee jonkun, joka arvostaa sen kauneutta ja historiaa. Ehkä jonkun, joka haluaa perustaa tukikohdan omille seikkailuilleen?"
Elli pysähtyi miettimään Vilhelmin sanoja, hänen silmänsä katsoivat etäisyyteen hänen pohtiessaan nopeasti vaihtoehtoja.
"Tiedätkö, Vilhelm, saatan olla kiinnostunut. Yritykseni laajenee, ja meillä voisi olla käyttöä tällaiselle paikalle."
Illan edetessä yhä enemmän Höyrypihlajan asukkaita kerääntyi ympärille, kiinnostuneina kyltistä ja ainakin yhtä paljon merkittävien henkilöiden kokoontumisesta.
Penni Pinkki, palattuaan viimeisimmältä retkeltään, liittyi kasvavaan joukkoon.
"Vilhelm, mitä tämä puhe asuntosi myymisestä on?" Penni kysyi, ilmeisen uteliaana.
Vilhelmin hymy leveni. "Penni, mukava nähdä sinua. Kyllä, se on totta. Ja kaiken tämän illan kiinnostuksen ansiosta uskon, että se löytää pian uuden omistajan."
Penni näytti mietteliäältä, huomaten Vilhelmin silmien oudon punaisen hehkun. "Toivon, että se menee jollekin, joka arvostaa sitä yhtä paljon kuin sinä."
Yön kuluessa Vilhelm otti vastaan tarjouksia ja osallistui vilkkaisiin keskusteluihin, joissa hänen terävä mielensä piti hänet aina askeleen edellä toisia.
Yhteisöllisyyden ja toveruuden tunne oli käsin kosketeltava, jokainen osallistuja lisäsi oman osuutensa Höyrypihlajan eloisaan kudokseen.
Lopulta, kun viimeinen mahdollinen ostaja oli lähtenyt ja kadut olivat hiljentyneet, Vilhelm seisoi hetken yksin, miettien illan tapahtumia.
Hänen silmänsä näyttivät nytkin hehkuvan pimeässä. Hän tunsi tyytyväisyyttä tietäen, että hänen asuntonsa aloittaisi pian uuden matkan, aivan kuten hän itsekin.
Kohtaaminen Hehkurubiinin kanssa oli ollut syvällinen kokemus.
Vaikka se oli antanut Vilhelmille hetkellisesti parantuneen havaintokyvyn ja uusia oivalluksia, se oli myös tilapäisesti jättänyt hänen silmiinsä selkeästi erottuvan karmiininsävyn, muistuttaen Höyrypihlajan voimakkaista ja hyvää tarkoittavista voimista.
Tässä höyryn ja varjojen kaupungissa jokaisella lahjalla oli omat vaikutuksensa.
Höyrypihlajan sydämessä jokaisella varjolla oli tarinansa ja jokainen kulma lupasi seikkailua.
Vilhelm Vaaranen oli jälleen kerran todennut, että kaupungissa, jossa mahdollisuudet olivat loputtomat, ihmiset ja heidän tarinansa olivat ne, jotka todella herättivät sen eloon.
Valmistautuessaan uusiin seikkailuihin, Vilhelm tiesi, että kaupungin ja hänen itsensä tarina oli kaukana päättymisestä.
Lue lisää
[Tämän tarinan valmistelussa on käytetty tekoälyä. Lue lisää artikkelien laadinnasta tällä sivustolla.]
