Mies ja nainen säästävät rahaa linnaansa ja tuuli lennättää rahoja

"Pienistä tuloista ei voi säästää."

Tämä on yksi useimmin kuulluista tekosyistä, joilla säästämistä lykätään yhä uudelleen jonnekin tulevaisuuteen, sitten kun on "ne suuremmat tulot". Moni huomaa myöhemmin, että käykin toisin - tulojen kasvaessa kasvavat menotkin.

Esteenä säästämiselle on oma asenne kuluttamiseen ja siitä seuraava heräteostojen tekeminen, jota suuremmat tulot eivät voi korjata. 

Äärimmäistä tulorajaa ylöspäin säästämiselle on tuskin olemassakaan, kuluttaminen puolestaan on totuttu tapa tai ympäristön paineelle periksi antamista. Mitkään tulot eivät täytä loputonta ostamisen tarvetta.

Edellyttääkö säästäminen äärimmäisiä keinoja?

Henkilökohtaisesti olen aina ollut alle keskiluokkaisen (tai keskimääräisen) suomalaisen tulotason. Tähän päästäkseen Taloussanomien mukaan vuonna 2016 vaadittiin minimissään 1900 euron kuukausitulot verojen jälkeen. 

Samaisen artikkelin mukaan 68 % suomalaisista yltää tähän tulotasoon. Se on selkeä enemmistö suomalaisista.

Käytännössä kenen tahansa Suomessa asuvan yli 1900 euroa kuukaudessa nettona tienaavan keskiluokkaisen ihmisen pitäisi siten kyetä säästämään tuloistaan enemmän tai vähemmän joka kuukausi.

Pienenkin summan säästäminen kehittää tapaa säästää, pääasia on, että säästät säännöllisesti jotakin. Säästösummia voit olosuhteiden mukaan muuttaa, esimerkiksi rahastoon tai erilliselle pankkitilille säästettävää summaa voit vapaasti vaihtaa.

Ovatko laskut vastustamaton luonnonvoima joka estää säästämisen?

Laskut joita maksat, niihin meistä jokaisella on mahdollisuus itse vaikuttaa. 

Voimme vaikuttaa asumiskuluihimme ja ruokamenoihimme. Voimme myös varautua laskuihin ja olla ostamatta jotakin.

Oman elämämme valinnat määrittävät tulotasoamme, kuten se mitä luemme tai opiskelemme. 

Se kenet valitset ystäväksesi, vaikuttaa rahatilanteeseesi, samoin puolisosi ja lukemattomat muut elämäsi ratkaisut. Sinä päätät, kenen seurassa olet ja mihin aikasi käytät - sillä kaikella on seurauksensa.

Keskiluokkaisen säästäminen saattaa olla helpompaa kuin pienituloisen säästöprojekti. 

Miten säästät jos tulosi ovat alle puolet keskiluokkaisen suomalaisen tulotason alarajasta? 

Tarkalleen ottaen, jos tulotasosi on 800 euroa kuukaudessa. Pienistä tuloista säästäminen vaatii suurempia toimenpiteitä, ehkä jopa äärimmäisiä tapoja säästää.

1. Ole lapseton

Yksin asuvan aikuisen taloudessa sinun tarvitsee huolehtia vain omasta hengissä pysymisestäsi. 

Kahden ihmisen taloudessa ilman lapsia saavutat myös taloudellista etua, koska pystytte jakamaan saman talouden kuluja esimerkiksi asumisen osalta.

2. Minimoi asumiskulut

Asu velattomassa omistusasunnossa. Muita vaihtoehtoja on jonkun asunnossa asuminen ilmaiseksi tai pelkän yhtiövastikkeen hinnalla. 

Tunnen ihmisiä, jotka asuvat aikuisena vanhempiensa omistamassa asunnossa, perimässään asunnossa tai ovat säästäneet muutaman vuoden joka ikisen sentin ja maksaneet asuntovelkansa pois. 

Joidenkin mielestä se on säästämisen viemistä äärimmäisyyksiin, mutta nämä ihmiset ovat nähneet juuri tämän päivän kuluttamistaan pidemmälle.

Viimeksi mainittu vaatii kunnon motivaation, mutta se on täysin mahdollista.

Suomessa on myös kokonaan ilman yhtiövastiketta olevia asuntoja. Mahdollisen yhtiövastikkeen määräänkin sinulla on vaikutusmahdollisuuksia.

Tämän artikkelin tarkoitus ei ole käsitellä miten siihen päästään. Jos asumisen kulujen alentaminen todella kiinnosta sinua, lue lisää asumismenojen minimoinnista.

3. Osta ruokaa edullisemmin

Seuraa ruokatarjouksia ja suunnittele syömisesi niiden mukaan. Vähennä ulkona syömistä ja lisää sisällä syömistä. Osta sitä, mikä on kulloisessakin sesongissa halvempaa. 

Käy harvemmin ruokakaupassa ja käytä ostoslistaa. Tutustu siihen miten säästät ruokamenoissa.

4. Osta kestävää

Kun ostat, osta sellaista joka on ajatonta ja kestävää. Pidä tavoitteena ostaa tuotteita, jotka mahdollisesti kestävät loppuikäsi tai mahdollisimman pitkään (vuosia). 

Tämä edellyttää sitä, että tiedät todella, mitä tavaroita käytät ja mikä olisi vain hetken mielijohde. Pohdi myös, onko uuden ostaminen todella tarpeellista? Ehkä omistat jo tarvitsemasi tavaran tai tuotteen. Voisitko muokata sitä hieman uuteen uskoon?

5. Lue säästämisestä

Tutustu oikeassa elämässä tai artikkeleiden ja kirjojen välityksellä ihmisiin, jotka jo osaavat säästää. Se vaikuttaa positiivisesti omaan ajatteluusi ja toimintaasi. Jos olet tuhlaavien ihmisten seurassa, tuhlaat itsekin. 

Vastakohta rahankäyttöä opiskelevalle ihmiselle löytyy äkkirikastuneiden ihmisten elämästä. He eivät ole yleensä oppineet miten suhtautua järkevästi rahaan ja uusi omaisuus haihtuu savuna ilmaan, usein uusien "ystävien" avustuksella. Kun rahat loppuvat, katoavat ystävätkin.

6. Odota, säästä ja varo velkaa

Se, että tarvitset kaiken uuden heti, on mainosmaailman illuusio. Varsinkin jos ostat sen lainalla. Vältä velan ottamista kulutukseesi kaikin keinoin. 

Kulutusluotoissa on tähtitieteelliset korot, vaikka ne saattavat prosentteina kuulostaa pieneltä.

Opettele säästämään ja odottamaan. Sen uuden jutun saaminen tuntuu sitten vieläkin kivemmalta ja arvostat sitä aivan eri tavalla. 

7. Säästäminen edistää säästämistä

Säästä itsellesi ensimmäiseksi vararahasto. Siirrä rahaa toiselle tilille heti, kun sinulla on palkkapäivä tai muu rahan tulo. Kun sinulla on jotakin säästössä, sinun ei edes tarvitse miettiä korkeakorkoisen lainan ottamista "yllättävään" menoon.

Jemmaraha tuo myös varmuutta säästämiseesi jatkossa, tunteen siitä että sinä pystyt siihen. Olet jo saavuttanut jotakin, huomaat, että sinun ei ole pakko ostaa tai tuhlata. 

Näin aivan tavalliset ihmiset ovat onnistuneet säästämään oikeassa elämässä jopa 800 euron kuukausituloista. 

Se vaatii hyvää suunnittelua, ehkä jopa kokonaan uudenlaista asennoitumista elämään ja siihen millä on todellista merkitystä.

Lue lisää säästämisestä