Äkäinen orava kerää korkoa korolle

Miten säästämisen ja sijoittamisen suunnitteluun tarkoitetut korkoa korolle -laskurit auttavat sinua saavuttamaan unelmasi?

Säästölaskurit ovat usein silmät avaavia ja kertovat miten merkittävästi kuukausittain säästämäsi rahasummat kasvavat

Laskurit ovat firettäjän ja taloudellista riippumattomuutta tavoittelevan perusvälineitä ja niiden avulla saat tietää kuinka kauan rahasi riittävät, jos lopetat työn teon tänään. 

Parhaimmillaan firettämiseen soveltuva laskuri kertoo, että olet jo taloudellisesti riippumaton. Se merkitsee, että nykyisellä kulutustasollasi säästösi eivät lopu koskaan.

Niillä näet, paljonko sinun pitää säästää tässä kuussa, tällä viikolla tai juuri tänään. Laskurit kertovat tänään säästämäsi rahan todennäköisen tulevaisuuden arvon.

Mikä on paras korkoa korolle -laskuri? 

Kuten tulet havaitsemaan, laskureita on hyvin erilaisia ja ne soveltuvat erilaisiin elämäntilanteisiin.

Koska näin on, päätin koota sinun hyödyksesi valikoiman erilaisia säästölaskureita ja kertoa niistä muutaman sanan.

Valitse niistä paras laskuri sinun tämän hetkiseen tilanteeseesi ja suunnittele säästämisesi.

1. Korkoa korolle -laskuri: Firettämiseen, taloudelliseen riippumattomuuteen ja pitkän ajan säästämiseen 

Pidän Seligson & Co Rahastoyhtiön tuottolaskurista. Se asettaa hyvin vähän rajoituksia millekään syötettäville arvoille.

Lisäksi siihen on mahdollista lisätä rahaston omien kulujen määrä, joka kertoo pankkien ja rahastoyhtiöiden keskuudessa erittäin harvinaisesta rehellisyydestä. 

Erinomainen laskuri pitkän ajan säästäjälle ja firettämiseen! Laskuri sisältää seuraavat mahdollisuudet:

  • Alkusijoituksen määrä
  • Summa jatkuvalle säästämiselle
  • Sijoitusaika maksimissaan 40 vuotta
  • Oletustuotto erilaisilla sijoituslajeilla tai voit asettaa tuottoprosentin itse
  • Mahdollisuus lisätä rahaston kulujen prosenttimäärä (tästä annan papukaijamerkin!)
  • Mahdollisuus verrata toisen rahaston hallinnointipalkkioihin tai rahaston kuluihin (ainutlaatuista)

Jos et halua täyttää jotakin kohtaa, sijoita siihen nolla. Näin saat tuloksen ilman mainittua ruutua. 

Siirry Seligsonin tuottolaskuriin.

2. Säästölaskuri: Korkoa korolle -laskuri aloittelevalle säästäjälle 

Ylen sivuilla on yksi helppokäyttöinen korkoa korolle -laskuri, kuten kyseisen artikkelin otsikossa mainitaan. 

Ainoa haittapuoli on suhteellisen alhainen kertasijoitussumma aluksi eli 100 000 euroa. Jo pidempään säästäneelle se ei riitä. 

Laskurilla voit tähdätä kauas tulevaisuuteen, sillä voit arvioida säästöjesi kehitystä jopa 50 vuoden päähän.

Ylen säästölaskurin ominaisuudet:

  • Kertasijoitus aluksi maksimi 100 000
  • Kuukausisäästö maksimi 2000
  • Tuotto-odotus enintään 20 %
  • Sijoitusaika jopa 50 vuotta

Laskuri ei ole paras mahdollinen firettämiseen, koska kuukausisäästö ei voi olla yli 2000 euroa kuussa. Tosi firettäjälle se on tuskin tarpeeksi. 

Tuottoprosenttikin on arvioitu enintään 20 prosenttiin. Joissakin riskipitoisissa sijoituksissa se ei riitä. 20 % maksimituotto tulee vastaan helposti myös asuntosijoittajalle, joka käyttää runsasta velkavipua. 

Laskuri soveltuu hyvin aloittelevan säästäjän käyttöön, kun sijoitetaan palkkatuloja, eikä kovinkaan raskaalla kädellä. 

Siirry Ylen säästölaskuriin.

3. Korkolaskuri vailla rajoituksia suurillekin summille

Haluatko tietää, paljonko säästät 30 vuodessa 40 % tuotto-odotuksella? Valintasi on Nordean säästölaskuri. 

Pankkien laskureista tämä on siinä suhteessa paras, että se ei oleta mitään. 

Jos joku uskoo saavansa 60 % tuottoa kuukaudessa ja säästävänsä 7000 euroa kuussa, tämä laskuri ei estä sinua laskemasta sitä. 

Älä anna laskurin aikajanojen hämätä, syötä surutta isommat summat jos tahdot.

Korkoa korolle laskurin hienoudet:

  • Aloitussumma, vapaasti syötettävä
  • Säästöaika vaikka 100 vuotta jos siltä tuntuu
  • Tuotto vuodessa - niin suuri kuin haluat
  • Säästösumma vapaasti lisättävissä

Loistava väline kun haluat laskea suuremmilla summilla. 

Sopii tosisäästäjälle sijoituslaskuriksi mihin tahansa aloitustilanteeseen. Jäänee itselleni vakituiseen käyttöön. 

Siirry Nordean korkoa korolle -laskuriin.

4. Yksinkertainen korkoa korolle -laskuri

Tämä on englanninkielinen laskuri, mutta et tarvitse kummoistakaan kielitaitoa. Vaikka laskurissa on dollarin merkit, älä anna sen hämätä. 

Numeroilla tämäkin toimii, syötä kylmästi euroja sisään ja saat heti tulokset.

Tämä on äärimmäisen helppokäyttöinen laskuri. Tässä syötettävät tiedot vielä suomeksi:
  • Initial deposit = alkusijoitus eli paljnko olet jo säästänyt
  • Monthly contribution = kuukausittainen suunnittelemasi säästösumma
  • Over period of:  Months / years = säästöaikasi kuukausissa tai vuosissa
  • APY = arvioimasi tuottoprosentti säästöille

Tämä on helppo ja nopea. Säästölaskurissa ei ole ylärajaa säästösummille, joten jos haluat leikkiä miljoonilla euroilla, se onnistuu. 

Siirry säästölaskuriin: Bankrate - simple savings calculator.

5. Kaikkien säästö-, laina- ja korkolaskureiden äiti

Tältä englanninkieliseltä sivustolta löydät valtavasti erilaisia laskureita erilaisiin tarkoituksiin. 

Kuten edellisessäkin, sinun tarvitsee tietää vain jonkin verran rahaan liittyvää englannin sanastoa. 

Löydät rahan käyttöön ja säästämiseen liittyviä laskureita valikosta kohdasta "Finance".

Käytössäsi on esimerkiksi seuraavia laskureita:

  • Korkoa korolle -laskuri
  • Lainalaskureita kulutusluotoille
  • Autolainalaskuri
  • Palkkalaskuri tuntipalkalle
  • Laskuri jäljellä olevalle laina-ajalle
  • Asuntolainalaskuri
  • Laskuri asuntolainan kilpailuttamiselle (kannattaako vaihtaa laina toiseen pankkiin)
  • Säästötavoite -laskuri (monenko vuoden päästä saavutat säästötavoitteesi)

Tämä sivusto on itse asiassa ehdottomasti paras mihin tahansa laskurin tarpeeseesi. 

Voit laskea helposti mitä tahansa säästötavoitteista lainoihin ja taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen. 

Siirry sivustolle The Calculator Site.

Miksi säästölaskurit ja korkoa korolle -laskurit ovat hyödyllisiä?

Erilaiset säästämisen ja sijoittamisen laskurit auttavat sinua olemaan tavoitteellinen säästämisessä

Ne antavat sinulle nimenomaisia summia, joilla voit suunnitella omaa talouttasi juuri nyt. 

Niiden avulla voit jakaa suurelta tuntuvia säästötavoitteitasi paljon pienemmiksi paloiksi. On paljon helpompi keskittyä säästämään 600 euroa tässä kuussa kuin 100 000 kymmenessä vuodessa. 

Laskurit antavat sinulle vastauksia siihen, millä summalla voit lähteä säästämään automaattisesti joka kuukausi. 

Näin saavutat tavoitteesi paljon helpommin, koska tie päämäärään on selkeänä edessäsi.

Lue lisää